blank
blank
blank
blankblank
 


Heinäkuu 2012

Uutta perinnettä luotiin Nisulan rantahartaudessa


Kuvat: Niina Heinonen ilahdutti rantahartauteen hyvin sopivilla lauluilla

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Sorsapoikue järjesti rantahartauteen teemaan sopivan esityksen

Päijänne avautui kesäisessä kauneudessaan alttaritauluksi, kun Nisulan kyläseuran ja Toivakan seurakunnan kutsumana väki kokoontui ensimmäistä kertaa rantahartauteen. Se tuli jo selväksi, että lämminhenkinen tilaisuus oli avaus uudelle perinteelle.

“Kun on turva Jumalassa, turvassa on paremmassa kuin on tähti taivahalla, lintu emon siiven alla…” Samaan aikaan kun hartausväki yhtyi laulun sanoihin, sorsaemo lipui hiljaa kaislikosta laiturin kupeeseen. Tuli tunne kuin olisi mukana jossain korkeammalta ohjatussa dokumentissa.

Terveisiä Inkeristä

Kirkkoherra Panu Partanen johdatteli rantahartaudessa ajatuksia lähetystyöhön.
- Nykyseurakunnassakin itsekkyys on kasvussa, ihmiset mieltävät seurakuntalaisina olevansa vain kuluttajia; he kyselevät, mitä seurakunnalla on minulle annettavaa. Kristityn tulisi kuitenkin olla palvelun tuottaja: hänen tulisi aktiivisesti osallistua ja kysyä, mitä minä itse voin antaa, ja mitä voisin tehdä. Varsinkin lähetystyössä tarvitaan sanojen ja puheitten lisäksi tekoja, Panu Partanen kiteytti ja pohjusti samalla vieraaksi kutsutun rovasti Esko Jalkasen pitkää vapaaehtoista työrupeamaa ja kokemuksia Inkeristä.
“Eläkepappi Suonenjoelta” - kuten Esko Jalkanen halusi itseään mainittavan - tarinoi vuosien työstään Inkerinmaalla ja varsinkin Skuoritsan Pyhän Katariinan kirkon jälleenrakentamisesta ja seurakunnan moninaisista hankkeista. Nisulalaisten kysymysten pohjalta hän kertoi:
- Skuoritsan seurakunta on vanha, jo 1624 perustettu. Ennen vallankumousta jäseniä oli suurimmillaan 9000. Kirkko oli mahtava ja siihen mahtui 1300 henkeä. Sodan aikaan hieno rakennus tuhottiin raunioiksi. Nyt jäseniä on pari sataa, mutta suomalaisten talkooavulla kirkko on rakennettu uudestaan. Ihmiset elävät vaatimattomasti, alkeellisestikin, mutta he ovat vieraanvaraisia ja pitävät huolta myös toisistaan. Ajatelkaa, että pieni seurakunta pitää yllä parinkymmenen hengen vanhainkotiakin! Kun 1991 aloitettiin, ihmiset puhuivat suomea, nyt on tapahtunut sukupolvenvaihdos, ja papitkin ovat pääosin venäjänkielisiä. Mutta kaikki apu Suomesta on edelleen tarpeen.
Puheitten lomassa Päijänteelle kiirivät Kauneimpien hengellisten laulujen sävelet. Ja ensi kesänä uudestaan…

Päijänne ja kirkkomatkat

Niin kauan kuin Nisulan kylä liitettiin Toivakkaan 1932, Päijänne oli kesät talvet tärkeä reitti kirkkoon Korpilahdelle, aiemmin Jämsään. Markku Lahti mainitsee Vanhan Korpilahden historiassa, että talviseen aikaan Vespuolelta käytiin kirkossa harvakseltaan: matka oli pitkä ja vaatteet niin heikkoja, että ei uskallettu uhmata kohtaloa. Kesällä kaikki oli toisin.
Rutalahden rantakylissä oli useita kirkkoveneitä ja kirkossa käytiin joka sunnuntai. Nisulassa oli taitavaksi mainittu veneentekijä, Santeri Korho. Kylän ja lähiseudun kirkkoveneet olivat “Kaisa”, “Este” ja “Simo”, kaikki 9-suotuisia, eli tarvittiin 18 soutajaa kerrallaan. Kaikkiaan veneisiin mahdutettiin kymmeniä ihmisiä. Matkaa on Nisulasta Korpilahden kirkkorantaan 22 kilometriä, ja jo viimeistään kello viisi piti olla valmiina matkaan.
Lauri Kuusanmäki on muistellut vespuolisten kirkkomatkaa: “ Jo kotirannasta saatettiin soutaa kilpaa oman kylän veneiden kesken ja naapurikylän veneiden kanssa. …Kärkisten salmeen tultaessa Rutalahden, Nisulan, Haukanmaan ja Ruolahden suuria veneitä oli koossa hyvin kymmenkunta, niihin liittyivät Raidanlahden, Oittilan ja Mutasen kirkkoveneet. Alkoi kilpasoutu ja riuskimmat oli vaihdettu airoihin. Jussilan isäntä kehotti renkejään: Soatte viiliä, kun kotia peästään”, mutta jos häviö tuli, annettiin heille vain “kalloo, leipee, piimee”. Jussilan isäntä oli sitä paitsi käynnyt sianihralla rasvaamassa veneen pohjan ja alimmat laitalaudat, että se paremmin luistaisi.”
Jo viime vuosisadan alkukymmeninä kirkkoveneet ja vaiherikkaat kirkkomatkat alkoivat siirtyä historiaan, kun “kirkkolaivat” tulivat käyttöön. Kun Toivakan kirkosta tuli nisulalaisten kotikirkko, matkat Päijänteen yli kirkkoon jäivät.
Leila Backman


Kesäkuu 2012

Kyltti komistaa kylätalon

Kuva
- Yksi, kaksi - joko paljastetaan? Timo Mikkola ja Helena Järvenpää paljastivat uuden kyltin.


Nyt ensikertalainenkin löytää Nisulan kylätalon: kesän ensimmäisessä toritapahtumassa paljastettiin upouusi nimikyltti. Kyltin on suunnitellut, taiteillut ja ripustussysteeminkin kehitellyt Timo Mikkola. Hänellä on kotikenttäetu, sillä hän asuu perheineen kylätalon aidan takana ja tiedetään käteväksi käsistään, ja onpa hän erikoistunut myös autojen koristemaalauksiin. Uusi kyltti todettiin yhteistuumin taloon hyvin sopivaksi, sillä se sai raikuvat aplodit, kun kyläpäällikkö Helena Järvenpää ja taiteilija Timo Mikkola sen paljastivat.
- Komea on kyltti ja hieno on myös koko kylätalo. Täytyy ihan hattua nostaa niille aktiiveille, jotka jaksavat vuosi vuoden jälkeen järjestää kaikkea mukavaa, johon myös me mökkiläiset voimme osallistua. Aina, kun vain on mahdollisuus, osallistumme, 32 vuotta Tervaniemessä mökkeilleet Raija ja Ossi Hellman Jyväskylästä kiitostelivat.
- Toivakka Toimii -lehtisestä ja kyläsivuilta aina tarkistamme, mitä on tulossa. Toripäivät ovat erityisesti meidän mieleen, täältä kun saa tuoreita tuotteita ja erilaisia kuin kaupasta.
Sylillinen herkkuja lähti tälläkin kertaa Hellmanien mukana Jyväskylään.
- Kotona sitten keitämme hyvät kahvit ja herkuttelemme, meillä kun on tänään kultahääpäivä, Raija Hellman paljasti.
Nisulassa järjestetään myös heinäkuussa toripäivä kylätalolla, ja jos haluaa varmistaa saavansa mieleisiänsä tuotteita, tilauksia voi tehdä jo ennakkoon kyläkännykkään.
Leila Backman

 


Toukokuu 2012

Ravintola Päijänne tarjosi järven herkkuja

Kuva:
- Mökin kevättöitten keskeltä oli mukava tulla valmiiseen pöytään, Liisa Ja Kalevi Kankainen tuumivat.

Nisulan kyläseura osallistui kansainväliseen ravintolapäivään perustamalla päiväksi Ravintola Päijänteen kylätalolle. Tarjolla oli nimikkojärven ahvenista soppaa ja muita paikallisia herkkuja.

- Heti kun huomasimme ilmoituksen, päätimme, että tänä sunnuntaina ei tuhlata aikaa lieden ääressä, vaan tehdään mökillä muita hommia ja tullaan valmiiseen pöytään. Täällä on aina kaikki laitettu niin kauniisti, että on mukava kerrankin vain herkutella, Liisa Kankainen kiitteli, ja Kalevi Kankainen lisäsi, että se on oikeastaan mökkiläisten etuoikeus ja samalla velvollisuus näin kannattaa lomapaikan kyläseuraa.
- Aina on otettu osaa ja tultu vaikka Jyväskylästä, nämä yhteiset kylän jutut on hienoja tilaisuuksia. Kesällä taas tullaan kalasopalle rantaan ja syksyllä syyslounaalle.

Anna Ahti ahvenia

Hannu ja Annikki Lehdon verkoissa ja katiskoissa on ollut kevään mittaan sen verran mukavasti Ahdin antimia, että he uskalsivat luvata Ravintola Päijänteen pöytään ainakin kunnon ahvenia.
- Kyllähän paikallinen kala on ehdoton, kun tämä ravintolan nimikin on Ravintola Päijänne. Tuli oikein kunnon ahvenia, joista emännät on ahvensopan keittäneet, ja oli jopa mateita sen verran, että olisi niistä tullut toinenkin soppa, Hannu Lehto myhäili, kun ruokailijat kilvan kehuivat ruuan makua.
Vaikka ravintolapäivä oli ensimmäistä kertaa kyläseuran “listalla”, koko ajaksi riitti kalan ystäviä ruokailemaan. Pääemäntänä häärinyt Helena Järvenpää sanoikin, että keittiössä oli välillä yhtä kova huiske kuin oikeassa ravintolan keittiössä.
- Ihan on saanut hikipisaroita pyyhkiä, mutta mukava kokemus tämä ravintolapäivä oli. Jyväskylässä näkyi olevan 16 vastaavaa, mutta Toivakassa olimme varmasti ainoa.
Leila Backman


Toukokuu 2012

Oman kylän tyttö piti kevätkonsertin

Kuva:
Niina Heinonen lauloi Kaikessa kaunista -konsertissaan lapsuuskylänsä Nisulan kylätoiminnan hyväksi

Nisulasta lähtöisin oleva Niina Heinonen piti kylätalolla konsertin huhtikuun lopussa. Musiikinystäviä tuli Toivakan kirkolta ja lähikyliltä iso luokka täyteen.

Jo nuoresta tytöstä Niina Heinonen on kitaransa kanssa tullut tutuksi monista Nisulan tapahtumista ja laajemminkin. Oma konsertti oli kuitenkin kotikylällä ensimmäinen.
- Ainahan minä olen tykännyt laulaa, ja kansalausopiston yksinlaulutunneille menin, kun olin 14. Se oli hyvä koulu: opin perusasioita ja oman tyylini. Laulutunneilla kävin kuusi vuotta ja siinä sivussa opiskelin pianon- ja kitaransoittoa, Niina kertoo musiikillisesta taustastaan.
- Nyt musiikki on minulle opiskelun rinnalla harrastus.
Niina Heinosen konserttiin sisältyi monia aiemminkin kuultuja, mutta aina yhtä koskettavia lauluja. Useita Juha Tapion ja Johanna Kurkelan tuotannosta tutuksi tulleita, mutta myös vanhempia, muunmuassa Juha Vainion “Nestori Miikkulainen” ja Irwin Goodmanin “Maailma on kaunis”. Niina kertoi yleisölle jotain kunkin laulun taustasta ja että oli valinnut laulut paitsi kevääseen sopiviksi, myös niin, että niistä pidettäisiin. Että ainakin joku laulu koskettaisi jokaista. Vähäinen ei ole sekään valintaperuste, että laulaja itse pitää lauluista, että niistä löytyy “se jokin” sanoma ja tarina. Konsertin nimi oli “Kaikessa kaunista”, ja se oli myös Niina Heinosen itse säveltämän ja sanoittaman laulun nimi. Jos aplodeista jotain voi päätellä, seuraavan kerran kuulijat odottavat kuulevansa lisää näitä oman kynän ja kitaran tuotoksia.

Nostalgisia muistoja

Raija Kivistö pyöräili lapsuuskodistaan Harjulasta Nisulan koululle kuin silloin ennen.
- Tuntui niin nostalgiselta pyöräillä vanhaa koulutietä. Vaikka on haikea mieli menneestä, se on kiva juttu, että Nisulassa jaksetaan edelleen toimia ja on tämä oma kylätalo. Aina on jotain mukavaa meneillään, ja aina pyrin osallistumaan, kun vain olen paikalla. Heti kun netistä huomasin Niinan konsertin, päätin, että tuonne on mentävä. Ja kyllä kannatti, konsertti oli herkkä ja koskettava, ja vielä näki vanhoja tuttujakin. Valkeakoskella asuva lomanisulalainen Raija Kivistö kiittelee.
Kaikessa kaunista-konsertin tulot käytetään kylätoimintaan, muunmuassa kylätalon ylläpitoon.
Leila Backman



Toukokuu 2012

Rutalahdessa toimii taas autokorjaamo

Kuva:
- Vanhempiakin autoja voi tuoda minulle korjattavaksi, Janne Hienonen lupaa toisena työpäivänään itsenäisenä yrittäjänä.

Nisulalaislähtöinen Janne Heinonen teki rohkean päätöksen ja avasi autokorjaamon Rutalahdessa vappuna. Autokorjaamo J. Heinonen jatkaa Viljasen suvun jo 65 vuotta sitten perustaman korjaamon perinteitä.

- Olen ikäni värkännyt vanhojen autojen kimpussa ja käynyt koulunkin autonasentajaksi. Istuin kuitenkin kolmetoista vuotta puutavara-auton ratin takana, kun Teuvo Viljanen vinkkasi jäävänsä eläkkeelle. Pitihän sitä muutosta miettiä, mutta kun sain valmiin korjaamon kohtuuhintaan, päätin viimeinkin lähteä yrittäjäksi omalle alalle, Janne Heinonen miettii.
“Viljasen pajalta” rutalahtelaiset - ja monet ihmiset laajemmaltakin - ovat tottuneet autonhuoltojen ohessa saamaan apua jos jonkinsortin ongelmiin. Milloin on pitänyt huoltaa ruohonleikkuria, milloin polkupyörää. Janne Heinonenkin lupaa mahdollisuuksien mukaan auttaa näissä pulmatilanteissa.
- Harrastan itse vanhoja autoja, ja sen takia otan mielelläni niitäkin korjattaviksi. Muuten perushuollot, korjaukset ja rengastyöt tulevat luultavasti viemään isoimman osan aikaani. Luppoajoiksi minulla on kehitteillä muutakin toimintaa, ja aion myös tehdä pienimuotoisesti käytettyjen autojen kauppaa.
Monen rutalahtelaismiehen julkituomattomana huolena on mielessä pyörinyt, mitenkä uusi omistaja suhtautuu “pajaparlamenttiin”, josko se on kuopattava lopullisesti? Ei hätää, Janne Heinonen toivottaa parlamenttilaiset ja muutkin tervetulleiksi, vaikka juuri sillä kertaa ei korjaamoasioita olisikaan. Korjaamon ovet ovat auki arkisin säännöllisesti, ja lauantaisin sopimuksen mukaan.
Leila Backman


Huhtikuu 2012

Illusia-korut on Emma Ilmosen ikioma 4H-yritys

Kuvat (kuva tulee myöhemmin nettisivuille):
Emma Ilmonen perusti vuoden 2012 alussa Illusia-korut -nimisen 4H-yrityksen.
Malleja löytyy vaikka mistä, ja haastavinta ja kivointa on tuoreen koruntekijän mielestä kehitellä niitä itse.

Kaiken takana on joulupukki. Jostain kumman syystä pukki nimittäin oli pajassaan päätellyt, että Ilmosen Emman joulupakettiin pitää tällä kertaa pakata koruntekijän aloituspaketti. Niin tehtiin ja nopeassa tahdissa Emma sukelsi korujen maailmaan ja siinä rytäkässä syntyi myös oma 4H-yritys, Illusia-korut.

- Ensin tein itselle ja perheenjäsenille koruja, mutta sitten kaveritkin alkoi kysellä niitä. Rupesin miettimään, että näistähän vois saada rahaakin. Olin jo aiemmin käynyt 4H:n yrityskurssin, ja äiti, joka on siellä työssä, ehdotti, että perustaisin 4H-yrityksen, Emma Ilmonen selvittää taustoja.
Äidin ja mummon rinnalla ja opissa nuori koruntekijä on tottunut jo ihan taaperosta tekemään jos vaikka mitä tarkkuuttakin vaativaa käsillään. Siksi korujen tekeminen oli mukava uusi haaste ja porras eteenpäin. Työpaikaksi riittää vielä oman huoneen työpöytä, sillä välineet: pihdit, katkaisupihdit, alasin ja vasara, sekä kynä ja viivoitin mahtuvat pieneen tilaan. Raaka-aineena Emma Ilmonen käyttää pääasiassa hopeoitua kuparilankaa ja helmiä, mutta suunnitelmissa muhii jo uusiakin kokeiluja. Nuori yrittäjä on oivaltanut, että onnistunut pakkaus on osa tuotteen markkinointia ja käyttää itse tehtyä paperia ja sellofaanipusseja.
- Ideoita löytyy vaikka mistä: netistä ja kirjoista, ja tykkään myös suunnitella ihan itse. Korun suunnittelu ja viimeistely on kaikista palkitsevinta, ja niistä voi saada tosi hienoja. Eniten tykkään tehdä korvakoruja ja sormuksia. Pääasiassa teen tilausten pohjalta, nimittäin koulu ja varsinaiset muut harrastukset tulevat vielä ensin vapaa-ajallakin, ja sitten vasta tämä yrityspuoli. Mutta kun saan töitä varastoon, aion olla mukana erilaisissa tapahtumissa ja esimerkiksi markkinoilla kesällä.
Kun oli aika antaa yritykselle nimi, Emma ja äiti Kirsi Ilmonen selasivat yhdessä suomalaisia tyttöjen nimiä. Kas kummaa, sieltähän se löytyi: Illusia. Mikä sen parempi nimi koruyritykselle, kun muistaa, kuinka Yrjö Kokon Pessi ja Illusia -sadussa keijukaisen kyynelet muuttuivat helmiksi. Helmiähän löytyy myös Emman koruista.
Leila Backman


Huhtikuu 2012

Niina Heinonen laulaa kylätalon hyväksi

Nisulan koulu oli jo lakkautettu, kun Niina Heinonen aikanaan lähti koulutielle. Silti koulu on vuosien mittaan kylätalona tullut hänelle moneen kertaan tutuksi; se on lapsuuskylän toiminnan kiintopisteitä. Siksi olikin helppo vastata myöntävästi, kun kyläseurasta kysyttiin, olisiko hän halukas pitämään konsertin kylätalolla. Konsertin tulot menisivät kylätoimintaan. Nyt rahanreikiä riittää yllin kyllin, kun talon omistusoikeus on maalis-huhtikuun vaihteessa siirtynyt Nisulan kyläseuralle.
Ja nyt on konsertin aika. Nykyisin Jyväskylässä suomen kieltä yliopistossa opiskeleva ja laulua harrastava Niina Heinonen on talven mittaan poiminut konserttiohjelmistoon “omannäköisiään” kappaleita. Herkkiä, kauniita - sellaisia, joista useimmat pitävät.
- Konsertin nimi on “Kaikessa kaunista”, se on myös yhden itse tekemäni ja tässä konsertissa esittämäni laulun nimi, ja löytyy sieltä vielä toinenkin oma kappaleeni. Olen yrittänyt valita lauluja sen mukaan, jotka pystyy helposti säestämään kitaralla ja joista itse pidän, tai jotka ovat jollain tavalla koskettaneet minua, Niina Heinonen selvittää konsertin taustaa.
Niina Heinosen laulut ovat tuttuja monista juhlista ja tapahtumista Toivakassa ja kotikylällä Nisulassa. Ikioma konsertti on kotikulmilla uutta, pari vuotta sitten hän piti ensimmäisen oman konsertin naapuripitäjässä Mäkiahon Juustolan paviljongissa. Kylätalon hyväksi pidettävä konsertti on huhtikuun viimeisenä sunnuntaina Nisulan kylätalolla.
LB.


Huhtikuu 2012

Viskarissa lypsetty laatumaitoa jo 55 vuotta


Kuvat:
Lehmien johtajaksi mielivä Ynnikki haluaa myös ottaa kantaa laatumaidon tuottamiseen.

Uusi-Simolan maidontuotannossa on moni asia muuttunut 55 vuodessa. Lehmä on kuitenkin edelleen Päivi Viskarin mukaan tärkein työnantaja ja sen hyvinvointi laatumaidon tae. Navettakissa Taku pitää veljiensä kanssa huolen, että hiiret eivät pääse likaamaan rehua.

Viisi vuotta sitten Uusi-Simolan isäntäväki Raineri, Marja-Liisa ja Päivi Viskari palkittiin vuosikymmenten tuloksekkaasta uurastuksesta hyvän maidon puolesta arvostetulla Walter Ehrströmin kultamitalilla jo toiseen kertaan tilan historin aikana. Silloin vain kaksi tilaa koko maassa ylsi tähän. Nyt vuosia hyvän maidon puolesta on kertynyt lisää, ja tila sai kunniakirjan 55 vuoden laatumaidon tuottamisesta.

Uusi-Simolasta alettiin toimittaa maitoa meijeriin vuona 1956. Marja-Liisan vanhemmat, Saara ja Kalle Vanhatalo, olivat silloin isännyysvuorossa ja lehmiä 4-7.
- Silloin oli vanha navetta, lypsettiin tietysti käsin ja maito vietiin puolen kilometrin päähän lähteeseen, eikä ollut edes karjakeittiötä. Mutta äiti oli uskomattoman tarkka maidon puhtaudesta: hän pesi lehmät usein ja kaikki, mikä liitty maitoon, piti tehä tinkimättä, vaikka muussa ei olis niin tarkkaa ollu. Sieltä se on jääny ihan veriin se maidon laatu, antaa Marja-Liisa äitinsä opeille tunnustusta. - Kun uusi navetta valmistui 1977, kaikki työ kävi helpommaksi.
- Kyllä se mummusta lähti, sieltä se on peräisin se asenne, että maidon laatu on tärkeä, nyt se on jo luonnollinen asia. Mutta joka ikinen päivä se on pidettävä mielessä, ja silti se on itsellekin vähän ihme, kuinka näin on pärjätty. Lehmän alla sitä olen monesti itsekseni pähkäillyt, Päivi Viskari tunnustaa.

Tuuria ja työtä maidon hyväksi
Maidontuotanto, vaatimukset ja jopa lehmät ovat nyt ihan erilaisia kuin 55 vuotta sitten. On vaatinut pitkäjänteistä työtä, eikä yhtään lipsahdusta, että kaikessa tässä myllerryksessä Uusi-Simolan maito on aina pysynyt parhaimmassa luokassa.
Kun vuodesta 1956 lehmät on lypsetty joka ikinen päivä kahteen kertaan, lypsyreissuja on kertynyt 40 450! Varmasti onnellakin on ollut sormensa pelissä, mutta se ei yksin ole riittänyt, että kaappiin on kertynyt yli 50 hopealusikkaa hyvästä maidosta. Sitkeä työ ja tarkkuus ovat kaiken perusta.
- Tässä ei auta ajatella, että no, minä teen huomenna, se on tehtävä nyt! Ja ainahan lehmillekin tulee sairauksia ja muita harmeja, me ei esimerkiksi luoteta lääkkeitten varoaikoihin, me testataan niin monta kertaa, että maito on varmasti puhdasta, sanoo jo vuosia lypsyvastuussa ollut nuori emäntä Päivi Viskari. - Se on hyvä mittari, että itse haluaa juoda omien lehmien maitoa!

Lehmän hyvinvointi tärkeää
Kaikki Uusi-Simolan tilan työt pellolta lähtien tähtäävät siihen, että meijeriin saadaan toimitettua hyvää maitoa. Nyt viljelyn päävastuu on Rainerilla ja lypsyvastuu Päivillä, mutta useimmat työt isä ja tytär tekevät yhteistuumin. Marja-Liisa osallistuu kevyempiin navettatöihin pesemällä maitoastioita ja huolehtimalla vasikoista.
 Tämä on meille sopiva tilakoko, monesti tänä päivänä haalitaan liikaa ja liian monenlaista, mistä pitäisi ehtiä vastata ja luotetaan liikaa koneisiin, silloin laatu voi kärsiä, Päivi miettii. - Ihmisen jaksaminen on kuitenkin rajallista, me on ajateltu, että se, mikä tuotetaan, tuotetaan parasta laatua, vaikka sitten vähemmän. Pellolta se lähtee ja lehmien hyvinvoinnista se koko juttu.
Sitä Päivi sanoo monesti miettineensä, kuinka lomittajienkin aikana maito on onnistuttu pitämään E-luokassa.
 Karjantarkkailusta oli varsinkin ennen, kun neuvoja kävi enemmän paikalla, paljon hyötyä. Tarkkailu antaa todellista tietoa ja auttaa karsimaan oikeat lehmät, Päivi Viskari sanoo. - Myös karjanjalostus on oma maailmansa, meillä ei mitään “virallista” jalostusssuunnitelmaa ole, mutta aina etukäteen olemme tarkkaan miettineet ja taulukkoja laskeneet, mikä olisi hyvä siemen ja sitten seminologin kanssa lopulta päätämme. Kiinnitämme erityisesti huomiota utareterveyteen ja luonteeseen.

Luottamus tulevaisuuteen
EU ei ole Uusi-Simolan väen mieleen. - Oikeata työtä olisi ihan tarpeeksi, paperiasiat on lisärasite. Tuntuu, että kaikki on hankaloitunu ja aina vaan vaaditaan lisää ja lisää, Raineri Viskari tuumii.
Uusi-Simolan lehmämäärä on nyt vakiintunut viiteentoista. Sonnivasikat menevät välitykseen ja hiehot kasvatetaan itse. Raineri ja Marja-Liisa Viskari sanovat, että tuntuu hyvältä, kun vanhin lapsista, Päivi, jatkaa maidontuotantoa. Lypsäjäån ammattiin hän on kasvanut jo pienestä.
- Pappa antoi aluksi minulle lypsimet, kun en itse yltänyt, Päivi muistelee. - Aikomukseni on jatkaa laatumaidon tuottamista tulevaisuudessakin, johan siihen velvoittavat kahden edellisen sukupolven kultamitalitkin. Väillä tuntuu ikävältä, kun monet tutut maidontuottajat lopettavat, sitä on kuin viimeinen mohikaani. Minä kuitenkin luotan maitoon, sehän tietysti on eri asia, antaako yhteiskunta mahdollisuudet maidon tuottamiseen. Tai miten maailma muuten muuttuu.
Leila Backman


Maaliskuu 2012

Toivakka hyvän esimerkin näyttäjänä

Voiko sama uutinen tehdä mielen murheelliseksi ja iloiseksi? Sellainen luettiin Keskisuomalaisesta 19.2. 2012: "Toivakka myy kaksi kyläkoulua."

Murheellista on se, että Suomen kaunis maaseutu autioituu, eikä valtiovalta mitenkään yritä estää tuota kehitystä. Päinvastoin, se ohjaa kuntia keskittämään palveluita ja on ottanut esim. pieniltä kouluilta pois oppilasmäärään sidotun lainsuojan. Muistan ajan, jolloin 2-opettajainen koulu sai täydet valtionavut, jos oppilaita oli vähintään 12! On murheellista, että Huikon ja Nisulan kauniilta kyliltä koulut myydään.

Mutta iloinen, kerrassaan riemastuttava asia on se, kenelle koulut myydään ja mihin hintaan! Kouluja ei myydä mahdollisimman kovaan hintaan joillekin venäläisille miljonääreille, vaan aktiivisille kyläseuroille todella pienellä hinnalla. Toivakan kunnanvaltuusto on tehnyt upean ja muille koulujen myyjille esimerkiksi kelpaavan päätöksen.

Huikon koululla en ole käynyt, mutta Nisulan koulun ja kylän tunnen paremmin ja siksi kerron niistä. Syksyllä 2010 ajelin nykyistä Oravasaaren hiljaista kylätietä kohti Viisarimäkeä. Käännyin Nisulan soratielle ja kahden risteyksen jälkeen löysin Nisulan koulun, joka on lakkautettu jo vuosia sitten. Kaunis, kesällä 2010 keltaiseksi maalattu koulutalo oli muuttunut kylätaloksi. Missään ei näkynyt rapistumisen merkkejä ja ympäristö oli huomiota herättävän siisti. Sisälle mennessä ei lemahtanut vastaan homeen haju. Isot ja valoisat huoneet täytti kylän naisten valmistaman herkullisen syyslounaan tuoksu ja ison ihmisjoukon iloinen puheensorina. Ruoka oli erittäin hyvää ja pienen kylän yhteisöllisyyden kokemus niin lämmittävän vomakas, että päätin ottaa tuon syyslounaan seuraavienkin syksyjen ohjelmaan.

Entisessä koululuokassa oli tallella vanha harmooni, seinällä sankaritaulu ja valokuvissa koulun muistot. Lounasvieraiden mentyä emännät esittelivät hyvin varustettua keittiötä monine koneineen, koulun historiaa ja kylänväen talkootyötä kylätalon hyväksi. Pihasta tie laskeutui alas läheisen Päijänteen rantaan kylän yhteiselle uimarannalle. Sieltä löytyi pitkä laituri, grillikatos ja siistit ulkovessat. Kunnioitukseni kyläläisiä kohtaan vain lisääntyi. Nisulan Kyläseura on kunniaksi koko pitäjälle. Se on kylätalonsa ansainnut! Ja kunnanvaltuusto ansaitsee naapureidenkin tunnustuksen kunnan sivukylien tarpeiden huomioimisesta. Valtuusto viisaasti ja kaukonäköisesti varmisti sen, että tontti ja talo säilyvät kylän omistuksessa, etteivät tulevaisuuden päättäjät pääse myymään kylätaloa ja käyttämään rahoja vaikkapa kaupungin viemäreiden korjauksiin.

Voisi olla viisasta seurata Toivakan mallia muuallakin pienissä kunnissa, joita ollaan runttaamassa yhteen. Jos esim. joku kunta on säästänyt komeaa tukkimetsäänsä pahan päivän varalle, kannattaisi ehkä myydä puut nyt ja käyttää rahat oman kunnan investointeihin.

Onnea ja menestystä toimeliaille kyläseuroille! Haluan osallistua Nisulan kylätalon ylläpitokustannuksiin maksamalla ensi syksyn lounaasta enemmän kuin viime kerralla.
Jaakko Palmu Jyväskylän Oravasaaresta

 
Maaliskuu 2012

Kannustus on tosi tärkeä juttu

Kuva:
Kumpi ja kampi “tappelivat” - kumpi voitti? Kirsi Ilmonen ja Valtteri Manninen ovat ratkoneet ennenkin monta pulmaa yhdessä. Nyt on heille itselleen kiitoksen aika.

- Jokainen on hyvä jossain, tai ainakin onnistuu joskus. Juuri silloin kannustus on tosi tärkeä juttu, olipa ihminen sitten minkä ikäinen tahansa, näin miettivät yhteistuumin Toivakan tuore tsemppaaja Valtteri Manninen ja tsemppari Kirsi Ilmonen. Nuorten Keski-Suomi ry:n myöntämät tunnustukset julkistettiin maakunnallisessa palkitsemisjuhlassa Muuramessa.

Nyt 15-vuotias yhdeksäsluokkalainen Valtteri Manninen oli pieni alakoululainen, kun vanhemmat huomasivat lehdessä ilmoituksen 4H-yhdistyksen uudesta kala- ja eräkerhosta.
- Se oli kuin minua varten, sillä olen aina ollut kiinnostunut kalastuksesta ja luonnosta muutenkin. Aika monta vuotta olin mukana, ja sitten kun oli aika perustaa pienemmille oma kerho, olin ensin apuohjaajana, ja pari viime vuotta ohjaajana. Samalla tutustuin 4H:n toimintaan muutenkin, ja olen vetänyt päiväleirejä ja retkiä ja touhunnut kaikkea muutakin muun muassa hoitanut romukeräyspisteitä, Valtteri kokoaa viime vuosien puuhia.
Aktiiviselta tsemppaajalta on 4H:n lisäksi riittänyt aikaa myös koulun oppilaskunnan hallituksessa toimimiseen, tukioppilastoimintaan sekä Ruikuveikkojen palokuntanuoriin. Kesäisin aikaa vievät lasten- ja nuorten pesäpalloillat.
- Ihan kivahan se on, että 4H maksaa pientä palkkaa ohjauksesta, mutta enemmän se kuitenkin on harrastusta. Itsestä tuntuu mukavalta, kun joskus saa positiivista palautetta ja sen takia olen yrittänyt jakaa sitä myös kerholaisille. Parasta se on silloin, kun itsekin hoksaa onnistuneensa.
Tsemppariksi valittu Kirsi Ilmonen on nyt ollut Toivakan 4H-yhdistyksen toiminnanjohtajana kaksi ja puoli vuotta. Yhteensä järjestön palveluksessa työvuosia on kuitenkin jo kertynyt parikymmentä, aiemmat Leivonmäeltä ja Joutsasta. Valitsemisperusteissa painotettiin Kirsin erityistä taitoa ideoida aina uutta, sekä hyvää yhteistyötä koulun ja vapaa-aikatoimen kanssa.
- Yhteistyö on minusta erittäin tärkeää, ja varsinkin hakeasioissa olemmekin sitä tehneet paljon toisten nuorten kanssa toimivien kanssa. Kaikkia ei meidänkään toiminta yksin tavoita, mutta esimerkiksi “Ajokortti työelämään” - tietoiskut, joita olen pitänyt yläkoululaisille olen kokenut erittäin tärkeiksi ja myös oppilaat ovat ne ottaneet tosissaan, koska asiat ovat heille ajankohtaisia.
Nuorisotyöstä on kasvanut Kirsi Ilmoselle elämäntehtävä, vaikka hän aikanaan osui alalle agrologiksi valmistuttuaan vähän vahingossa, kun muuta oman alan työtä ei lähellä ollut tarjolla ja lamakin vähensi mahdollisuuksia. Sattuma on tarjonnut rikkaan työsaran.
- Tässä työssä on pakko kehittyä jatkuvasti ja oppia uusia juttuja, että pysyy nuorten kanssa kärryillä. Esimerkiksi elokuvien teko on aivan ihanaa ja tarjonnut jotain, mitä en osannut edes ajatella oppivani! Se pitää virkeänä.
Se, että 4H:n perusarvot ovat lähellä Kirsi Ilmosen omia elämänarvoja, on auttanut tehtävissä. Myös omien lasten kautta yhteys tämän päivän lasten ja nuorten elämänpiiriin on ollut hyväksi.
- On tosi ihanaa nähdä, että entiset kerholaiset pärjäävät hyvin elämässä. Meille 4H:ssa on tärkeää, että jokainen huomataan erikseen ja jokaista pyritään kannustamaan, mutta kannustamisen taito on vaikea laji: kannustus pitää osua oikeaan aikaan ja oikeista aisoista. On tärkeää, että lapset ja nuoret alkavat luottaa itseensä ja uskaltavat toimia. Hyvä itseluottamus on älyttömän tärkeää ja toivottavasti sen rakentamisessa me voimme olla mukana, Kirsi Ilmonen listaa.
Aktiivinen tsemppaaja ehtii työnsä lisäksi harrastaa näyttelemistä Rutalahden teatterissa, myös monenlainen liikunta on hänelle tärkeää, varsinkin suunnistus. Energiaa riittää kädentaitojen vaalimiseen työn ulkopuolellakin erityisesti Toivolan tonttujen ja noita-akkojen parissa, ja myös toimiminen eri yhdistyksissä vie oman aikansa. Niin, ja onhan Kirsi Ilmonen myös perheenäiti ja Nisulan Toivolan tilan emäntä.
Leila Backman


Helmikuu 2012

Kuu-ukolla omat nimikkohiihdot Nisulassa

Kuva:
Komea nuotio ja 500 ulkoroihua loivat unelmaa kuutamohiihtoihin.

Kuvitellaanpa, että viime perjantaina Nisulaan olisi osunut joku ulkomaalainen, mitä hän olisi kertonut kotimaassaan: “Suomalaisilla on monta outoa tapaa, mutta se kyllä ylitti kaikki, kun oli täysikuu, ne sytyttivät Nisulassa Toivolan tilan pelloille ainakin 500 ulkoroihua palamaan, ja sitten, kun kuu ei noussutkaan, ne lähti kovassa pakkasessa kumminkin hiihtämään sinne pimeyteen. Ja ne hiihti ja hiihti ympäriinsä sitä latua. Söivät välillä makkaraa ja taas hiihtivät. Ja sitten ne oli niin tyytyväisiä, vaikka naamat oli punaisena ja höyry nousi niskasta! Ja kun luulin, että se on ohi, niin eikös ne vain jatkaneet vielä lauantaina ja sunnuntaina samaan malliin! Onkohan se jokin vanha pakanallinen tapa? ”
Ja oikeinhan tämä “ulkomaalainen” asiasta kertoi. Nisulassa järjestettiin kyläseuran, 4H:n ja vapaa-aikatoimen yhteiset kuutamohiihdot viime viikon perjantaina, nyt jo toisena vuonna perätysten. Varsinaisen kuutamohiihtoiltanakin ladulle uskaltautui liki kolmekymmentä henkeä ja osa turisi suksitta nuotion ympärillä. Edes pikavauhtia kiristynyt pakkanen ei pelotellut varsinkaan Nisulan kylän omia hiihtäjiä. Ja nekin, jotka eivät pakkasen takia uskaltautuneet ensimmäisenä päivänä ladulle, ehtivät varmasti mukaan, sillä “jatkoja” hiihdettiin Toivolan laduilla koko pitkä viikonloppu. Nisulan 4H-kerhon väki keräsi toimintarahaa makkaranmyynnillä ja Nisulan kyläseura tarjosi lämmintä mehua vilja-aitan lämmössä. Siellä saattoi samalla ihastella “Tonttumaan” touhuja eli nähdä, mitä tontut joulukiireistä päästyä puuhaavat. Kirsi ja Emma Ilmonen ovat yhteistuumin rakentaneet upean kokonaisuuden, viimeisimpänä joulupukki on saanut oman saunan.
Jatkossakin Toivolan tilan isäntäväki Matti ja Kirsi Ilmonen lupaavat, että heidän ladullaan saa käydä hiihtämässä.
- Meillä on nyt 3,7 kilometriä latua, niin perinteiseen kuin luisteluhiihtoonkin. Latu kiertelee peltoja, että sopii kaikentasoisille hiihtäjille. Auton voi jättää vaikka vilja-aitan eteen, mutta jatkossa täytyy ottaa omat eväät mukaan, sillä tarjoilua ei ole luvassa. Mutta hiihtämään voi tulla, Kirsi Ilmonen lupaa.

Kuva:
Ihmiset hiihtivät, mutta tontut olivat sillä aikaa pistäneet pystyyn suunnistuskisat.

Leila Backman



 

 

 

 

 

 

 


Tammikuu 2012

Kaukasianpaimenkoirien kasvatuksessa sosiaalistaminen on avainasia

Äiti ja tytär – Sinna ja Taiga – ottavat Jouko-isäntänsä riemumielin vastaan päivätarhaansa, mutta ulkopuolisilla sinne ei ole menemistä. Kaukasianpaomenkoirat ovat erittäin reviiritietoisia ja puolustavat sitä ja laumaansa vaikka kuolemaansa asti.

Koirat ovat aina kuuluneet Jouko Lukkarisen elämään. On ollut niin sakemanneja kuin suomenpystykorviakin. Seitsemäntoista vuotta sitten löytyi “oma” rotu, kaukasianpaimenkoira, ja nyt Lukkarisen perheellä on Turva Turrin kennel Toivakan Nisulassa. Karvaiset kaverit ovat kietoneet myös muun perheen, Tarja-puolison ja tyttäret Tuiren ja Tanjan pauloihinsa, ja myös Riku-vävy kuuluu Sinnan, Taigan ja Röllin “henkilökuntaan”.

- Kotimme on entinen Nisulan yksityiskauppa, jota olen remontoinut kodiksemme. Heti kun Tarja huomasi tämän vuonna 2007 olevan myynnissä, innostuin kovasti, itse kun olen Haukanmaalta syntyisin. Paikka on koirien pitoon rauhallinen ja kellarissa on kaupan peruja hyvät tilat kennelille, Jouko Lukkarinen esittelee taloa ja pihapiiriä. Takapihan aitauksista nousee kolme suurta kaukasianpaimenkoiraa tervehtimään. Ääni on kova ja koko sitä luokkaa, että ihan heti ei tee mieli lyödä leikiksi. Isännän mukaan suurimmat urokset voivat painaa reilusti 90 kiloa.
- Kaukasianpaimenkoira pärjää vaikka 50 asteen pakkasessa paksun turkkinsa ansiosta, mutta meillä kaverukset ovat vain päivällä ulkona tarhassa, ja yöllä kennelin tiloissa niin, että yksi kerrallaan on perheen parissa sisällä.

Ei ensimmäiseksi koiraksi

Kaukasianpaimenkoira on haasteellinen, mutta myös palkitseva rotu. Se on itsenäinen ja älykäs, ja toimii oman harkintansa mukaan, ei ihmisen käskystä. Rodun alkuperäinen tehtävä on ollut suojella karjalaumaa tunkeilijoilta ja petoeläimiltä. Tänäkin päivänä sen reviiritietoisuus on vahva, ja se suojelee omaa perhettään kaikkea uhkaksi kokemaansa vastaan vaikka henkensä uhalla. Erikoista on, että sillä ei ole ihmistä kohtaan luontaista miellyttämisen tarvetta.
- Ensimmäiseksi koiraksi en ottaisi kaukasianpaimenkoiraa, enkä kerrostaloon, mutta esimerkiksi maalaistalo, jossa koira voi pennusta asti olla vapaana ja löytää oman paikkansa laumassa, on ihanteellinen ympäristö. Rotua käytetäänkin paljon myös nykyisin suojaamaan karjaa susia ja karhuja vastaan tai vartiointitehtävissä. Vaikka omalla alueella ja työssä koirat toimivat itsenäisesti ja oman harkintansa mukaan pelottomasti, sen ulkopuolella niitten kuuluu olla rauhallisia vieraita ihmisiä kohtaan. Koskaan koiraa - varsinkaan “kaukkista” - ei pidä silitellä ilman lupaa. Ne ovat monia muita rotuja vaativampia koulutuksen ja erityisesti sosiaalistamisen suhteen, mutta siinä piilee myös niitten viehätys: niissä riittää haastetta kokeneellekin koiraihmiselle, Jouko Lukkarinen sanoo ja tempaa liki itsensä kokoisen Röllin leikkisään painiin.
- Koulutus on tehtävä paljon lyhyemmissä jaksoissa kuin vaikka saksanpaimenkoirilla ja leikin varjolla. Nämä ovat itsenäisiä ja itsepäisiä, ja tekevät, mitä pyydetään, jos tuumivat itse hyötyvänsä! Sekin on jännä, että “kaukkiksilla” on pitkä muisti; ne muistavat hyvät ja huonot kokemuksensa lopun elämäänsä. Hermostua ei saa, ja pitää olla ehdottoman johdonmukainen, eikä ääntään saa korottaa. Ihmisen ja koiran on kunnioitettava toisiaan ja toisen käyttäytymistä.

Näyttelyistä kokemuksia ja ystäviä

Suomessa on tällä hetkellä noin 1380 rekisteröityä kaukasianpaimenkoiraa ja joitakin satoja rekisteröimättömiä. Rotuyhdistys Suomen Kaukasianpaimenkoirat ry on perustettu 2005. Lukkarisilla on ollut oma kennel jo vuodesta 2000. Jouko Lukkarinen kuuluu yhdistyksen hallitukseen ja on sen jalostustoimikunnan sihteeri.
Näyttelyt ovat koko perheen juttu, ja nyt viisivuotias Tanjakin on jo kolmikuukautisesta vauvasta asti kulkenut niissä mukana ja on ensimmäisenä lähdössä, kun sopiva näyttely osuu kohdalle. Seuraavasta pentueesta hänelle on luvassa oma nimikkokoira. Pentueita on teetetty harvakseltaan, Nisulan aikana kolme. Neljää koiraa Jouko pitää sopivana, eikä suunnitelmissa ole sen jälkeen enää määrää kasvattaa.
- Meillä on nyt liettualaissyntyinen uros Rölli eli Karat Oikumena, se on vajaa 5 vuotta. Sinna eli Tachetee Baisha ja sen tytär Turva Turrin Taiga eli Taiga ovat molemmat Suomen muotovalioita. Ja Taiga on vuoden 2008 pentuluokan voittaja ja rotuyhdistyksen vuoden 2010 näyttelykoira. Seuraavaksi pitäisi viedä tyttöjä ulkomaille näyttelyihin, että saisimme kansainvälisen muotovalion statuksen. Haaveissa olisi, josko pääsisi Moskovaan suurnäyttelyyn keväällä 2012, mutta se on kiireisintä aikaa kirvesmiehelle, Jouko Lukkarinen miettii.

Koirat seikkailevat myös käsitöissä

Taiga on ensimmäisenä saanut kuvansa tauluun, värisävyjä lanka langalta laskettaviksi löytyi 32.

 

Tarja Lukkarinen on aina ollut kätevä käsistään, mutta ristipistotöihin hän hurahti tosissaan joku vuosi sitten, kun Tuire perheen tietokonetietäjänä tulosti hänelle Taiga-koiran kasvokuvan ristipitotyöhön sovellettuna.
- Kuukausi siinä meni, kun pistelin lankoja ristiin, Tarja nauraa, eikä urakka ollut ihan pieni, sillä eri värisävyjä löytyi 32. Hän tekee työn valkoiselle pohjalle lankoja laskien mallin mukaan.
- Facebookista sitten löysivät työni, ja olen niitä tehnyt nyt kymmenkunta tilauksesta ympäri maan, lähinnä lemmikeistä. Nyt urakkana on työ, jossa on 546 000 pistoa! Jossain välissä pitäisi ehtiä tehdä myös rotuyhdistyksen arpajaisiin päävoitoksi kaukasianpaimenkoiran kuva.
Järjestötyö, näyttelyt ja käsityötkin ovat tärkeitä koiraharrastuksen muotoja, mutta kaikkein tärkeimpiä koko perheelle ovat kuitenkin kolme karvaturria: Taiga, Sinna ja Rölli. Jokaisella niistä on koirankokoinen kolo heidän sydämessään.

Tarja Lukkarinen jatkaa koiraharrastusta tekemällä ristipistotöitä lemmikkien kuvista. -Tässä työssä on 546 000 pistoa, hän nauraa urakkaansa.

Leila Backman


 


Tammikuu 2012

Toiveitten Toivakka 2012?

Pieni kyselykierros vuoden vaihtuessa uudeksi osoitti, että ainakin haastatellut olivat pääosin tyytyväisiä elämään Toivakassa. Mitään suuria muutoksia he eivät myöskään odota tai toivo vuodelle 2012. Tyytyväisyyteen riittää se, jos kaikki sujuu vanhaan, totuttuun malliin. Enää 12 kuukautta ja tiedämme, kävikö näin…
Ja näitä kysyin:
1. Teitkö uudenvuodenlupauksia, ja jos teit, mitä?
2. Mitä toivakkalaisena ja oman kyläsi edustajana eniten toivot vuodelta 2012?
3. Miksi Toivakka on hyvä paikka - onko se?

Helena Järvenpää, Nisula:
1. Tein sellaisen lupauksen, että yritän edes joskus sanoa EI, eli näillä kymmenillä on jo huolehdittava itsestään, ei sitä kukaan muu tee.
2. Toivoisin, että päättäjät muistaisivat, että toimivat kylät tekevät kunnan - että kaikkia kyliä kehitettäisiin tasapuolisesti! Toivoisin myös, että jos kyläseura ottaa kylätalon kokonaan vastuulleen, niin saisimme tänne omalle kylälle kuitenkin jotakin kunnan palveluja, esimerkiksi ikäihmisille.
3. Täällä on puhdas, kaunis luonto ja tilaa olla ja elää - suhteellisen lähellä kaupunkia. Joten, kyllä Toivakassa on hyvä asua myös 2012.

Leila Backman

 

© 2005 Toivakan Kylät - Palvelun toteutus Trival Oy

blank